Tampereen lukupiiri

Hei vaan.

 

Kokoonnumme vielä kerran ennen Suomen suloista suvea ma 18.4.2016 klo 18 Tampereen yhteiskoulun filosofian luokassa.

 Köyliöläisyyteen liittyen ovat aiheina Iiris Kähäri kirjailijana, sekä hänen kirjansa "Pantti".

 

Lisäksi saamme kuulla mielenkiintoisesta uutuudesta "Sibeliuksen lampaanviulu". Kirja sisältää herkullisia tarinoita ja kiehtovaa, harvoin kuultua tietoa Sibeliuksen urasta, perheestä, ystävistä ja teoksista.

Esimerkiksi miten porilainen arkkitehti pystyy lähettämään Sibeliukselle Ainolaan lampaanviulun, ilman ettei ruokalähetystä varasteta matkalla.

Teoksen kirjoittajalla, musiikin maisteri Sakari Ylivuorella on ollut mahdollisuus tutustuaennen julkaisemattomiin Sibeliuksen henkilökohtaisiin muistiinpanoihin ja mm. kirjeisiin.

 

Sinulle, joka luet esim. kesän aikana jonkun mielenkiintoisen kirjan ja ajattelet, että tämä olisi hyvä saada monen muunkin yöpöydälle luettavaksi, tee kirjasta vähän muistiinpanoja ja tule esittelemään kirja Lukupiiriläisille syksyllä. Ota meihin yhteyttä, niin jutellaan lisää.

 

Mutta ensin nautimme keväisestä maaliskuusta ja pääsiäisen ajasta ja sitten huhtikuun 18 pv Iiris Kähäristä ja Pantti-kirjasta sekä meidän suurta Sibeliustamme koskevista pienistä tarinoista.

 

Lukuterveisin

 

Pirkko Partanen 045-8565 633 pirkkopartanen13@gmail.com Martti Erkkilä 0400-425 236  martti.erkkila@pp.inet.fi